Aihe: seksi ja pornoa seksikuvia | |
Klikkaa tästä sivukarttaKlikkaa tästä sisällysluetteloTästä linkistä löydät tietoja |
huokailla ja liikkua siihen malliin että orgasmi ei varmaan ollut enää kaukana. Keskityin koko ajan enemmän nuolemiseen ja sormet olivat tulleet lähes ulos pillusta. Annen lanneliikkeen ansiosta keskisormi oli hakeutunut pyllyreiän kohdalle ja liikkeistä päätellen se ei tuntunut huonolta.
Jatkoin pillun nuolemista ja samalla työnsin etusormen takaisin pilluun ja aloin hieromaan keskisormella pyllyreikää. Annesta valui sen verran reippaasti mehuja että keskisormen ei ollut vaikeaa kaivautua syvemmälle perseeseen. Sormi oli ensimmäistä niveltä myöten sisällä perseessä kun Anne alkoi uikuttaa ja sanoi tulevansa.
Pyllyreikä alkoi supistella rajusti orgasmin tahdissa ja Anne painoi suutani tiukasti vasten pilluaan. Jatkoin kielellä hyväilemistä säästynyt ja minä 19, mutta silti vielä kotona asuva. Olin vielä neitsyt, veljeni ei varmasti – olinhan kuullut hänen tyttöystävänsä kirkunaa, kummallista litinää ja nautinnon ääniä heidän olleessaan veljeni huoneesta. Mutta tarinaan: Kävelin jääkaapille aivan tavallisesti, veljeni tuli juuri samaan aikaan saunasta ja yritti kosketella jalkovälistä. Huudahdin hänelle jotain lopettamisesta, mutta tämä kaatoi minut maahan ja pakotti minut olemaan siinä. Hän nosti jostain piilostaan käsiraudat ja pakotti minut huoneeseensa. Sänky oli levitetty kahdenmentäväksi – se oli muutenkin todella iso. Patjat oli otettu pois, jäljellä oli vain kylmä ja kova sängyn pohjapinta.
Veljeni sitoi minut joka puolelta kiinni ja riisui alastomaksi. Ilman mitään esileikkejä hän tunki suuren munansa sisääni. Kiljuin kuin viimeistä päivää. Veljeni irtautui lopulta.
Hän tunki kondomin päällensä, kaivoi jostain dildon ja pakotti minut ottamaan sen takaapäin perseeseeni. Kiljuin kivusta. Toinen dildo runkkasi ensin pilluani ja lauettuani muutaman kerran veli sai sen toimimaan ja se syöksi viiden minuutin välein limaa. Se laitettiin kaulapantaviritelmin suuhuni. Yritin tunkea sitä kunnes supistelu alkoi hellittää ja Anne sanoi että ei kestä enää yhtään; klitoris on liian herkkänä. Nousin ylös ja annoin pitkän kostean kielisuudelman Annelle. Hän hymyili tyytyväisenä ja sanoi kiitos. Minä siihen että maistuipas hyvälle johon Anne että eikös se sanontakin ole Mitä serkumpi, sitä herkumpi
Otin esiin hieromasauvan ja vein sen Marjan rinnoille. Käynnistin vibran ja hivelin sillä rintojen alapintoja. Hyväilin häntä kauttaaltaan sauvalla. Lopulta sen värisevä kärki päätyi Marjan häpyhuulten väliin. Orjattareni yritti nojata alaspäin köysissään ja painautua sauvaa vasten. Annoin sen melkein painua sisään vittuun. Hivutin lattialta toiseen käteeni pyykkipojan. Samalla kun kiihotin sauvalla Marjan vittua avasin pyykkipojan leuat ja lähestyin Käänsin hänet kyljelleen ja vedin polvet koukkuun. Kursailematta työnsin ohuen sauvan Marjan anukseen ja toisen vittuun. Marja laukesi melkein heti. En olisi uskonut hänen olevan niin kiihottunut. Irrotin nilkat toisistaan ja käänsin hänet polvilleen. Painoin pään alas lattiaan niin että takapuoli oli pystyssä edessäni. Riisuin housuni ja laskeuduin Marjan taakse. Asetin kaluni liukuvoiteen ja Marjan omien nesteiden liukastamalle anukselle ja työnnyin sisään. Marjan kädet olivat edelleen sidottu selän taakse ja hän joutui nojaamaan pää sivulle kääntyneenä olkapäällään lattiaan. Työnsin toisen käden sormeni Marjan hupun reijästä näkyvään suuhun. Hän imi niitä ynisten samalla kun työnnyin syvälle anukseen. En kestänyt kiihotustsaat kokeilla huppua”, totesin hänelle ja vedin esiin edellisellä viikolla hankkimani nahkaisen kokohupun jota halusin innokkaasti kokeilla häneen. Huppu on hiukan muotoiltu noudattamaan kasvon muotoja. Siinä on ainoastaan yksi aukko suuta varten ja silmien kohdalla vielä erilliset laput joista lähtevät hihnat saa kiristettyä pään taakse. Kaulalla on toinen hihan jolla kaulus kiristetään peittävästi ja tiiviisti kiinni. Tavallisten silmälappujen alareunasta näkee aina hiukan valoa, hupun sisältä on mahdotonta nähdä mitään. Halusin että Marja on täydellisesti vain seksiä a kauaakaan vaan laukesin syvälle Marjan Marjan kohonnutta nänniä. Hän keskittyi täysin yritykseensä saada sauvasta nautintoa sillä hetkellä kun tartuin pyykkipojalla nänniin. Marja kirkaisi ja heittelehti käsiensä varassa. Hän nyyhkytti ja roikotti päätään käsien välissä. En piitannut siitä vaan tein saman toiselle rinnalle. Nyt kun kummassakin nännissä oli pyykkipojat kiinni työnsin sauvan kokonaan hänen sisäänsä. Ei kestänyt kuin hetken kun Marja laukesi ynisten. Irrotin pyykkipojat rinnoista ja köyden ranteista. Marja lysähti polvilleen maahan.
Rennen askeleet lähestyvät huonettani ulko-oven nielaistessa isäntäpariskunnan. Renne on nuorehko mies. Hän katselee hetken minua renkaan alla, kohauttaa olkapäitään ja kääntää selkänsä laskien housunsa. Yritän ottaa kalua suuhuni, mutta Rennen käsi työntää päätäni taaksepäin. Tajuan heti mitä hän haluaa.
Saatan kuvitella kuinka siellä nuo kaksi lantiota painautuvat kouristuksenomaisen lujasti toisiaan vasten. Miehen pussit nousseina koviksi kiinni kalun varteen ja rouva nostamassa häpyään antaakseen miehen laskea siemenet syvälle sisään.
Huohottava pari jää makaamaan. Mies kiittää voipuneena Rennen avatessa puolestaan miehelle uuden oluen. Rouva livahtaa nyt suuni päälle ja spermainen pillu etsii suuni suhistaen saman tien kuumat pissat kurkkuni nieltäväksi.
Rakkoni tuntuu halkeavan. Voipuneena monista käynneistä päätän levähtää hetken ennenkuin kävisin ulkosalla. Alkaessani juuri nousta ovi avautuu. Mies pyyhältää sisään. Armottomasti kalu tietysti uppoaa suuhuni. Nyt miehen kusen tulo kestää hieman ja tunnen oman rakkoni halkeavan odottaessani hänen tulvaansa.
Valittaminen tai kiirehtiminen ei tule kysymykseen, joten pidättelen hieman kiemurrellen. En usko miehen sitä huomaavan. Ainakaan hän ei piittaa asiasta, vaan antaa kusensa lähteä liikkeelle hitaasti. Tulva kiihtyy sietämättömän nopeaksi, mutta urheasti nielen sitä miltei tukehtuen. Mies ei hellitä, vaan kaljan täyttämä rakko tyhjenee pitkään. Viimein mies nousee palaten tupaan. xxx seksiä ja pornoa Huulet väristen painan suuni takalistoon, Renne hieroo persettään hieman suutani vasten saaden peräaukon leviämään paremmin huuliani vasten. Huohotan kiihkeästi valmistautuen siihen mitä en voi tässä tehtävässä välttää. seksiä Renne ei hätkähdä voimakasta hengitystäni, vaan alkaa tylysti työntää. Tunnen peräaukon aukeavan armottomana suutani vasten. Pökäle luisuu suuhuni maistuen kauhealta. En selviäisi siitä hitaasti. Annan sen solahtaa kurkkuuni ja painua ruokatorveeni. Nieleksin voimakkaasti ja se uppoaa kerralla mahaani. Rennen peräaukko sulkeutuu ja imevän nielentäni ansiosta se ei jää likaiseksi.
Lasket minut hitaasti pöydälle. Käteni alkavat avaamaan housujasi samalla kun keskityt taas rintoihini. Saan housut auki ja alaspäin kun et jaksa odottaa vaan riisut pikaisesti housusi nilkkoihin. Samaa kyytiä saa alushoususi. Kahleista vapautunut kalusi ponnahtaa ylös. Katson sitä ilahtuneena ja otan sen käsieni väliin hellästi hieroen ja puristellen. Siirrellen esinahkaa edestakaisin.
Olemme kumpikin todella valmiita, en jaksa enää odottaa vaan haluan sut sisääni. Ohjaan kalusi huulille ja sinä työnnät sen hitaasti mutta varmasti pohjaan asti. Nojaan taaksepäin pöydällä, sinä pidät lanteistani kiinni ja hitaasti aloitat työntämään edestakaisin. Tahti kiihtyy ja kiihtyy.
Nousen ylös ja tulen syliisi käsieni kiertyessä ympärillesi. Hieroen harteistasi toisen käteni laskeutuessa alemmas pepullesi ja siitä puristaen.
Nouset ylös minut samalla mukaan ottaen. Istut tuoliin ja jatkan ratsastusta. Huoneen täyttää pieni hohotus ja Seuraavaksi rouva tulee vessahuoneeseen. Hän katsoo ympärilleen ja istahtaa hieman voipuneena laskien alastoman jalkovälinsä kasvojeni päällä olevalle vessanrenkaalle. Värisen kiihkosta, kun voimakkaasti karvoittunut vulva painautuu kasvoilleni. Nuolaisen takapuolen vakoa puhdistaen sitä valuneesta spermanorosta. Huuleni etsiytyvät häpyhuulille, joiden välistä pariskunnan tuoreen onnenhetken muistot nyt estoitta tihkuvat.
Lopetan nuolemasta ja rouva yrittää saada pissansa tulemaan. Yrittää uudestaan, mutta ilman tulosta. Hän rauhoittaa tilanteen ja makaan suudellen varovaisen hellästi tuota ihanaa häpyä. Rouva huokaisee ja samassa kuumaa kiiman maustamaa paksua pissaa tulvahtaa suuhuni.
Nielen kiimaisena ja kaluni pomppaa pystyyn. Armotta ihana pimpsa suhuttaa voimalla pissaa suuhuni. En pysty nielemään nopeammin ja suuni täyttyy uhkaavasti. Onnekseni pissan tulo ehtyy hieman ja pian rouva nousee ylös vetäen pikkuhousut jalkaansa. Hän poistuu katsomatta taakseen sulkien oven mitään sanomatta.
- Helpotti, kuulen rouvan naurahtavan miehelleen, joka murahtaa: - Laitan saunan tulille niin päästään Rennen kanssa saunomaan. Rouva alkaa laulellen touhuta keittiössä.
Huomaan nukahtaneeni, kun hätkähdän ulko-oven käyntiin. Renne kiljahtaa rouva ja arvaan tämän kapsahtavan tulijan kaulaan. Mieskin murahtaa ilmeisesti nojatuolistaan teretulemast naimamies. litinä. Toimisto kuulostaa hiljaiselta mutta pitää kuitenkin varoa liian isoja ääniä. Pientä muminaa en voi estää etenkin kun suusi hamuaa rintani suuhunsa. Välillä imien ja välillä hampailla kevyesti näykkien, niin hellästi että jälkiä ei jää. En kestä enää kauan vaan pilluni alkaa supistella ja kostun todella paljon. Jatkat vielä työntöjäsi kohta kuitenkin laueten.
siinä yksi lauantaipäivä oli taas sellainen hetki, jolloin suuntasin vakio chatkanavalleni ja kirjoitin vakionimeni. Jutustelin siinä niitä ja näitä tuttujeni kanssa, kun kanavalle ilmestyi mies nimimerkillä: Katson, en koske (m55) . Juttelimme niitä ja näitä kunnes keskustelu kääntyi hänen nimimerkkiinsä. Hän kertoi olevansa naimisissa ja että tahtoisi vielä nähdä kauniin nuoren naisen alastomana hyväilemässä itseään. Olin kiinnostunut, lupasihan hän reilun palkkion ja vain siitä että saisi katsoa ja runkata itseään samaan aikaan! Sovimme tapaamisen kaupungille jo samaksi illaksi.
Menin paikalle. Odottelin ja katselin kelloa. Hmph, hän oli myöhässä. Hetken kuluttua minua kohti asteli siisti, ihan ok näköinen ja hymyilevä mies, joka tuli kysymään olenko oikea henkilö. Sanoin olevani. Menimme lähellä olevaan kahvilaan ja juttelimme ja joimme kahvit. Hän kysyi olisinko vielä kiinnostunut ja myönsin olevani. Menin Annen eteen ja kysyin mitä hän halusi. Sanaakaan sanomatta hän tarttui kullistani kiinni huosujen päältä. Tuntui että taju karkaa sillä sekunnilla, niin hyvältä se tuntui. Laskeuduin polvilleen Annen jalkojen väliin. Nostin helmaa varovasti ylöspäin ja Anne auttoi nostamalla pyllyään että sain koko hameen ylös vyötärölle. Siinä se nyt oli suoraan kieleni edessä; serkkuni paljaaksi ajeltu riemurasia.
En voinut enää hillitä yhtään itseäni. Aloin nuolemaan ja näykkimään reisien sisäpintoja ja samalla koko ajan lähestyin kutsuvana törröttäviä pillun huulia. Annoin pitkän nuolaisun alhaalta ylös klitorikselle asti. Anne voihkaisi ja tarttui hiuksistani kiinni ja painoi päätäni itseään vasten. Pyörittelin kielellä klitorista ja välillä imaisin sitä voimakkaasti. Samalla hieroin etusormella pillun huulia ja työnsin sitten varovasti sormen sisään kuumaan ja märkään rakoon. Anne alkoi liikuttaa lantiotaan sormipanon tahdissa ja samalla hinkkasin kielellä klitorista.
Sovimme ehdoista ja rahasummasta ja suuntasimme hänen kotiinsa, johon ei ollutkaan matkaa kuin muutama kilometri.
Saavuimme hänen omakotitaloonsa ja tutustuimme toisiimme vielä hetken aikaa. Aika pian kuitenkin päätimme panna toimeksi, ja riisuimme molemmat omat vaatteemme. Hän meni makuuhuoneeseen valmistautumaan ja minä tarkistin vielä ulkonäköni peilistä. Peilistä minua katsoi vaaleat, hieman kiharat mutta pitkä hiukset omistava nuori, hoikka nainen, jolla oli kiinteät hieman pystyt rinnat kokoa 75b. Isoilla sinisillä silmilläni iskin peilikuvalle silmää ja menin Jarmon perässä makuuhuoneeseen. Jarmo istui nojatuolissa alasti ja tarkasteli minua. Annoin hänen katseensa rauhassa tutkia muotojani.
suurehkot rintansa meinasivat ponnahtaa topista ulos. Pyysin hänet sisään ja joimme pari lasia viiniä ja jutustelimme. Sitten äkkiarvaamatta hän tuli lähemmäksi minua ja suuteli minua. Hän oli erittäin hyvä suutelemaan ja se tuntui hyvältä. Menimme makuuhuoneeseen ja aloin hitaasti riisumaan häntä. Olin ihmetellyt miksi hänellä oli reppu mukanaan. Nyt sekin selvisi. Hänellä oli sidontaleikkeihin tarkoitettuja leluja mukana. Käsiraudat, nahkanaamio, silkkinauhoja. Alat hitaasti hieroa toisella kädelläsi kylkiäni edeten pikkuhiljaa rintojani kohti. Kalusi alkaa koveta selkääni vasten. Tässä vaiheessa herään, mutta pidän silmät kiinni korjaan pikkuisen asentoa jotta paremmin pystyt rintojani hyväilemään. Kevyesti puristat ja hierot ensin toista ja sitten toista. Pyörittelit sormeasi nännini ympärillä kunnes otat nännin sormiesi väliin ja pyörittelet sitä siinä. Nännit alkavat hiljalleen reagoida ja kovettuvat. Siirryt toiseen ja jatkat hieromista Hän kävi sängylle makaamaan ja pyysi minua laittamaan hänet käsiraudoilla sängyn päätyyn kiinni.
Tein työtä käskettyä ja laitoin hänelle nahkaisen naamarin päähän. Suljin suu vetoketjun että hänellä olisi mahdollisimman epämukava olla. Aloin nuolemaan hänen vittuaan. Otin hänen klitoriksen suuhuni ja aloin pyörittelemään sitä. Hän voihki mielihyvästä. Aloin nuolemaan hänen pilluaan ja toisella kädellä hieroin hänen kauniita rintoja.kyrpäni ympärillä todella kovaa. Hidastin tahtia ja avasin naamarin vetoketjun että hän pystyi puhumaan. Kuiskin hänen korvaansa: Haluaako narttu kovempaa kyytiä? Haluaako kiimainen narttu munaa? Hän vastasi kyllä. Laitoin vetoketjun takaisin kiinni ja aloin nussia kovaa. Hän alkoi kiljua mielihyvästä ja hänen tiukka pillu supistui kyrpäni ympärillä. Minä en lauennut. Avasin käsiraudat ja otin naamarin pois. Kävin sängylle makaamaan ja hän sitoi käteni silkkiliinalla sängyn päätyyn kiinni.
Hän asettui päälleni ja työnsin kyrpäni hänen kuumaan ja kosteaan vittuun. Hän alkoi ratsastaa kovaa. Hänen isot rintansa pomppivat ylös alas ja hän voihki todella kovasti. Hän laittoi silmänsä kiinni ja alkoi hyppiä entistä nopeammin Hän voihki ja vääntelehti sängyllä. Seuraavaksi asetuin hänen päällensä ja työnsin kovan kyrpäni häneen sisäänsä. Hän voihkaisi niin kovaa kuin naamarin läpi pystyi. Aloin hitaasti työntelemään kyrpääni häneen.
käteeni. Nuolin sitä ja kiusoittelin Jarmoa ja itseäni. Pian työnsin sen kuitenkin sisälleni ja aloin naimaan sillä itseäni. Jarmo ei halunnut missata mitään vaan yritti jopa olla räpäyttelemättä silmiään, ettei mitään vaan jäisi näkemättä. Pian sain orgasmini ja pidin normaalia kovempaa meteliä jo Jarmon kiihottamiseksi. Vedin dildon ulos pillustani ja työnsin sen suuhuni. Jarmo yllättyi ja jätti runkkaamisen hetkeksi. Katseeni kääntyi hänen 18 sentin kaluunsa ja äkkiä halusin koskettaa sitä.
Nousin sängyltä ja menin hänen luokseen. Hän ei tiennyt mitä sanoa ja jäi vain hiljaa odottamaan mitä seuraavaksi tapahtuisi. Laskeuduin polvilleni nojatuolin, jossa Jarmo istui, eteen. Otin tuon kyrvän käteeni ja vedin esinahkaa pari kertaa edes takaisin. Katsoin Jarmoa silmiin, kuin saadakseni hyväksynnän. Otin hänen kalunsa lähellä huuliani ja tutkin sen muotoja kielelläni. Tämä oli selvästi uusi kokemus Jarmolle ja pian hän sanoikin: - Sitä ei ole koskaan kukaan ottanut suuhunsa. Meillä ei vaimon kanssa sellaista ikinä harrasteta. Oletko ihan varma että haluat tehdä tämän? Nyökkäsin ja sanoin ettei ole mitään hätää. Hän nousi tuolista seisomaan ja minä jäin polvilleni lattialle. Otin hänen kalunsa suuhuni ja imaisin. Jarmo myhäili jännittyneenä ja nautiskeli. Itselleni suihinotto ei ollut mikään uusi kokemus, olinhan seurustellut edellisen kundikaverini kanssa puolisen vuotta.
Imin hänen kaluaan antaumuksella. Pian hän otti päästäni kiinni ja painoi sitä hellästi itseään vasten. Liikutin päätäni edestakaisin hänen kyrpänsä suussani ja hän aloi pian työntelemään itse suuhuni. Imin häntä niin hyvin kuin osasin, eikä mennyt aikaakaan, kun hän ilmoitti, ettei enää pysty pidättelemään. Hän ilmeisesti odotti että halusin hänen laukeavan johonkin muualle, kun hänen ilmeensä oli kovin kysyvä. Äkkiä hän kuitenkin ymmärsi aikeeni. Jatkoin imemistä kunnes spermaa alkoi sykähdyksittäin ryöpytä suuhuni. Tämä oli minulle tuttua puuhaa ja nieleskelin. Hän oli kuitenkin ilmeisesti ollut kauan pussejaan tyhjentämättä, joten sitä pääsi valumaan myös huulieni välistä. Kun se loppui, Jarmo vetäytyi minusta ja kävi sängylle makaamaan ja huohottamaan. Minä tein samoin. Hän kiitteli kovasti ja kertoi ettei ollut ikinä kokenut mitään sellaista.
Menemme keittiöön ja keitän teetä ja istuudumme pöydän ääreen. Miltähän tuntuisi jos ottaisit suuhusi vähän teetä ja antaisit sen vähän aikaa lämmittää suutasi ja sitten nielaisisit ja nuolisit minua? tyttö kysäisee. Kokeillaanko? kysyn vuorostani ja tyttö nyökkää. Siirrymme makuuhuoneen puolelle ja minulla on tee kuppi kädessäni. Otan teetä suuhuni ja annan sen hetken lämmittää suutani sillä välin kun Tuuli riisuu vaatteitaan. Nielasen ja painaudun hänen jalkoväliinsä raottaen hänen jalkojaan ja laskien kuuman kieleni hänen tussulleen ja hän värähtää.Mukavan tuntuista, Tuuli sanoo.
Aloitan lipomaan häntä ja kierittelen kieltäni ympäriinsä. Tuuli on hurmiossa ja kun työnnän sormeni häneen hän voihkaisee ja tulee täristen.
Kaivan laatikosta dildon ja näytän sitä hänelle. Haluatkos kokeilla tätä minuun? Tuuli nyökkää ja ottaa dildon. Riisun vaatteeni ja käyn selälleni sängylle ja levitän jalkani. Myöhemmin olin baaritiskillä ja tämä nainen tuli siihen viereeni ja alkoi juttelemaan kanssani. Hän kysyi, et tulisinko heidän pöytäänsä. Niinpä istuin kohta heidän kanssaan ja juteltiin niitä näitä. Yhtäkkiä tämä nainen (Sanna) kysyi, et haluanko lähteä heidän kotiinsa jatkoille ja ehdotti, et haluanko panna häntä. Olin huuli pyöreenä ja änkytin, että mitäs tämä mies (Antti) siitä tykkäis. Antti sanoi et tule vain ja kysyi, että olinko ollu miehen kanssa koskaan? Vastasin olleeni kerran ja haluavani kokeilla uudestaan.
Niinpä lähdimme heille. He asuivat ihan siinä lähellä ja kohta olimmekin jo siellä. Olin kauhusta jäykkänä, et mites tämä homma alkaa. Sanna otti kuitenkin ohjat heti, kun olimme sisällä. Hän alkoi suudella mua ja Antti tuli kans mua hieromaan. Sanna polvistui eteeni, aukaisi housuni ja otti kaluni käteensä ja alkoi hellästi imeä sitä. Samassa Anttikin polvistui ja alkoi Sannan kanssa imemään kulliani. Aaah, tuntui tosi hyvältä. He olivat taitavia, enkä kestänyt kauaa sitä ja sanoin, et tulen kohta. Tästä he vain innostuivat ja rupesivat imemään ahnaammin, toinen heistä työnsi sormensa peppuuni ja sitä en enää kestänyt vaan aloin laueta. Spermaa lensi Sannan ja Antin kasvoille ja sitten he nuolivat toistensa kasvoilta spermani pois. seksiä Tuuli hieroo dildolla ensin vakoani kunnes hän työntää dildon sisälleni. Hän alkaa hiljakseen työnnellä sitä ja kiihdyttää tahtiaan hetki hetkeltä. Ja vielä kun hän lurputtaa hetken samaan aikaan klittaani niin tulen voimakkaasti täristen. Mitä sen jälkeen tapahtui onkin jo ihan toinen tarina.
siinä yksi lauantaipäivä oli taas sellainen hetki, jolloin suuntasin vakio chatkanavalleni ja kirjoitin vakionimeni. Jutustelin siinä niitä ja näitä tuttujeni kanssa, kun kanavalle ilmestyi mies nimimerkillä: Katson, en koske (m55) . Juttelimme niitä ja näitä kunnes keskustelu kääntyi hänen nimimerkkiinsä. Hän kertoi olevansa naimisissa ja että tahtoisi vielä nähdä kauniin nuoren naisen alastomana hyväilemässä itseään. Olin kiinnostunut, lupasihan hän reilun palkkion ja vain siitä että saisi katsoa ja runkata itseään samaan aikaan! Sovimme tapaamisen kaupungille jo samaksi illaksi.
Menin paikalle. Odottelin ja katselin kelloa. Hmph, hän oli myöhässä. Hetken kuluttua minua kohti asteli siisti, ihan ok näköinen ja hymyilevä mies, joka tuli kysymään olenko oikea henkilö. Sanoin olevani. Menimme lähellä olevaan kahvilaan ja juttelimme ja joimme kahvit. Hän kysyi olisinko vielä kiinnostunut ja myönsin olevani. Menin Annen eteen ja kysyin mitä hän halusi. Sanaakaan sanomatta hän tarttui kullistani kiinni huosujen päältä. Tuntui että taju karkaa sillä sekunnilla, niin hyvältä se tuntui. Laskeuduin polvilleen Annen jalkojen väliin. Nostin helmaa varovasti ylöspäin ja Anne auttoi nostamalla pyllyään että sain koko hameen ylös vyötärölle. Siinä se nyt oli suoraan kieleni edessä; serkkuni paljaaksi ajeltu riemurasia.
En voinut enää hillitä yhtään itseäni. Aloin nuolemaan ja näykkimään reisien sisäpintoja ja samalla koko ajan lähestyin kutsuvana törröttäviä pillun huulia. Annoin pitkän nuolaisun alhaalta ylös klitorikselle asti. Anne voihkaisi ja tarttui hiuksistani kiinni ja painoi päätäni itseään vasten. Pyörittelin kielellä klitorista ja välillä imaisin sitä voimakkaasti. Samalla hieroin etusormella pillun huulia ja työnsin sitten varovasti sormen sisään kuumaan ja märkään rakoon. Anne alkoi liikuttaa lantiotaan sormipanon tahdissa ja samalla hinkkasin kielellä klitorista.
Sovimme ehdoista ja rahasummasta ja suuntasimme hänen kotiinsa, johon ei ollutkaan matkaa kuin muutama kilometri.
Saavuimme hänen omakotitaloonsa ja tutustuimme toisiimme vielä hetken aikaa. Aika pian kuitenkin päätimme panna toimeksi, ja riisuimme molemmat omat vaatteemme. Hän meni makuuhuoneeseen valmistautumaan ja minä tarkistin vielä ulkonäköni peilistä. Peilistä minua katsoi vaaleat, hieman kiharat mutta pitkä hiukset omistava nuori, hoikka nainen, jolla oli kiinteät hieman pystyt rinnat kokoa 75b. Isoilla sinisillä silmilläni iskin peilikuvalle silmää ja menin Jarmon perässä makuuhuoneeseen. Jarmo istui nojatuolissa alasti ja tarkasteli minua. Annoin hänen katseensa rauhassa tutkia muotojani.
Samalla siirryn hiukan ja käteni vaeltaa kyrpäsi päälle. Nyt huomaat jo että olen hereillä. Hieron ja puristelen, siirrän esinahkaasi hitaasti edestakaisin. Välillä hellästi hyväilen kiveksiäsi. Käännät minut mahalleni, nostan peppuni ylöspäin tarjoten itseäni sinulle. Tulet taakseni ja laitat kyrpäsi huulilleni, siinä kuitenkin kyrpääsi pitäen ja minua kiusaten. Yritän nostaa peppuani ylöspäin, mutta et anna vaan hierot kyrpäsi nuppia huulia ja klittaa vasten.
Sitten tulet yllättäen sisääni aivan pohjaan asti. Se tuntuu fantastiselta. Alat hitaasti naida melkein vetäen Otan lehden jonka toin mukanani ja aloitan sen lukemisen. Samalla kun oikean jalkani varpaat aina silloin tällöin koskevat reisiäsi. Kun varkain alan varpailla hieroa kohoumaa housuissasi. Välillä lopettaen ja syventyen lehteen.
Toinen kätesi nousee omia aikojaan oikealle polvelle ja alkaa hajamielisesti hieroa sitä. Pikku hiljaa edeten ylöspäin puolelta toiselle jättämättä mitään kohtaa väliin. Juuri kun kätesi on hameen reunan kohdalla, lasken lehden alas ja avaan hiukset tiukalta nutturalta. Vaaleat pitkät hiukset laskeutuvat selkääni samalla kun kummallakin kädellä pöyhin hiuksia. Jolloin rintani erottuvat paidan läpi, etenkin nännit jotka jo ovat kovettuneet. Katseesi seuraa toimitusta ja kohouma housuissa suurenee koko ajan.
Nyt sinulla on jo pieniä keskittymisvaikeuksia puheluun. Kätesi jatkaa matkaa odottaen milloin pikkarit alkavat. Viet kätesi reiden ulkokautta pepulleni ja nostat katseesi hämmästyneenä ylös, lauseesi jää kesken. Et löydäkään pikkareita. Siinä yrität selvittää kurkkua, samalla kun jalkani jatkaa hellää hieromista.
Hymyilen sinulle ja tukalalle olollesi. En ole pahoillani aiheuttamastani tilanteesta, pikemminkin koko ajatus kiihottaa vaan minua lisää. Kätesi jatkaa tutkimusmatkaa, tosin nyt sinulla on jo kiire päästä eroon puhelimesta. Annat hätäiset kyrpäsi pois ja sitten taas ihan pohjaan asti. Kiihdytät rytmiä, välillä rytmiä muuttaen, tulet hitaasti sisään ja nopeasti pois. Kun taas hetken päästä hitaasti ulos ja nopeasti sisään. Käteni vaeltaa klitalle sitä samalla hieroen. Kohta en enää kestä ja alkaa pilluni supistella kyrpäsi ympärillä ja se on sinullekin liikaa ja laukeat.
huokailla ja liikkua siihen malliin että orgasmi ei varmaan ollut enää kaukana. Keskityin koko ajan enemmän nuolemiseen ja sormet olivat tulleet lähes ulos pillusta. Annen lanneliikkeen ansiosta keskisormi oli hakeutunut pyllyreiän kohdalle ja liikkeistä päätellen se ei tuntunut huonolta.
Jatkoin pillun nuolemista ja samalla työnsin etusormen takaisin pilluun ja aloin hieromaan keskisormella pyllyreikää. Annesta valui sen verran reippaasti mehuja että keskisormen ei ollut vaikeaa kaivautua syvemmälle perseeseen. Sormi oli ensimmäistä niveltä myöten sisällä perseessä kun Anne alkoi uikuttaa ja sanoi tulevansa.
Pyllyreikä alkoi supistella rajusti orgasmin tahdissa ja Anne painoi suutani tiukasti vasten pilluaan. Jatkoin kielellä hyväilemistä säästynyt ja minä 19, mutta silti vielä kotona asuva. Olin vielä neitsyt, veljeni ei varmasti – olinhan kuullut hänen tyttöystävänsä kirkunaa, kummallista litinää ja nautinnon ääniä heidän olleessaan veljeni huoneesta. Mutta tarinaan: Kävelin jääkaapille aivan tavallisesti, veljeni tuli juuri samaan aikaan saunasta ja yritti kosketella jalkovälistä. Huudahdin hänelle jotain lopettamisesta, mutta tämä kaatoi minut maahan ja pakotti minut olemaan siinä. Hän nosti jostain piilostaan käsiraudat ja pakotti minut huoneeseensa. Sänky oli levitetty kahdenmentäväksi – se oli muutenkin todella iso. Patjat oli otettu pois, jäljellä oli vain kylmä ja kova sängyn pohjapinta.
Veljeni sitoi minut joka puolelta kiinni ja riisui alastomaksi. Ilman mitään esileikkejä hän tunki suuren munansa sisääni. Kiljuin kuin viimeistä päivää. Veljeni irtautui lopulta.
Hän tunki kondomin päällensä, kaivoi jostain dildon ja pakotti minut ottamaan sen takaapäin perseeseeni. Kiljuin kivusta. Toinen dildo runkkasi ensin pilluani ja lauettuani muutaman kerran veli sai sen toimimaan ja se syöksi viiden minuutin välein limaa. Se laitettiin kaulapantaviritelmin suuhuni. Yritin tunkea sitä kunnes supistelu alkoi hellittää ja Anne sanoi että ei kestä enää yhtään; klitoris on liian herkkänä. Nousin ylös ja annoin pitkän kostean kielisuudelman Annelle. Hän hymyili tyytyväisenä ja sanoi kiitos. Minä siihen että maistuipas hyvälle johon Anne että eikös se sanontakin ole Mitä serkumpi, sitä herkumpi
sumuhuiviin. Aamun aurinko lämmitti, kosteus pakeni lujasta maasta. Sven käveli rantaseutuja, poikkesi erilaisilla poluilla, toiset veivät aivan rantaviivaan, eräät nousivat harvametsäisille kummuille. Paljon niitä näkyi olevan, kuljettuja, leveitä asteltuja polkuja. Eräitä kahlitsivat paljastuneet puiden juuret, toiset pääsivät juurilta karkuun ja kapenivat tiheään mustikkavarvikkoon. Ylväitä juuria, ylväitä puita. Sven ihaili tuota hieman poljettuakin luontomaisemaa ja kuljeskeli verkkaisesti ilman päämäärää. Aurinko lämmitteli jo reilulla kämmenellä, Sven riipaisi pois päällystakkinsa. Oli tulossa löyhähtävän lämmin päivä.
Sven parkkeerasi loivalle rantakivelle, johon leveä rantapolku johti. Hän istahti kivelle ja katseli veden selälle. Järvisuomi oli hienoa seutua, makea vesi liplatti vasten kiveä. Sven katsoi, kuinka se oli kuluttanut kiveä oman makunsa ja persoonansa mukaan. Kuinkahan monessa polvessa laine oli kiveen jo liplatellut, joskus heleästi, välillä myrskyisästi pärskyen. Sadekin oli ropistanut aikojen saatossa kiven kasvoille rujon kauniin rokonarven, jonka rauhaisasti liikkuva laine oli täyttänyt pienen pieniksi vesimaljoiksi.Aurinko että mulkku alkoi paisua. Sven vilkaisi ympärilleen ja ja veti kevyet urheiluhousut polviin ja istahti jälleen sijoilleen. Kiven pinta lämmitti pyllyn alla. Hän nojasi taaksepäin kämmeniinsä kiveä vasten ja antoi mulkkunsa paistatella auringossa vaimeassa erektiossa. Alkoi tehdä mieli kädelle. Sven tarttui kaluunsa ja veti varovasti esinahan terskan päältä, ja edelleen aivan mulkun juureen. Svenin esinahka oli aika kireä ja tiukasti varren ympärillä, mutta nyt erektio oli niin löyhä, että rusehtava esinahka jousti mielin määrin. Sven alkoi vedellä rauhallisesti ja pian mulkku oli täydessä latingissa. Hän muisteli kokemaansa kohtausta pukuhuoneessa ja alkoi lätkyttää tuntuvasti. Kivekset supistuivat tiukaksi palloksi, syke nousi hurjaan taontaan, käsi kävi, aistit heräsivät. Hän katsoi kuinka käsi törmäsi palleihin jokaisella vedolla. Hän oli jo korkealla, tuulenvire oli hitusen yltynyt. Tuuli vilvoitti, oli jo kuuma. Sven katsoi selälle ja mietiskeli. Suloisesta torkahduksesta herättyään hän tunsi kummallista, erilaista virkeytä. Täytyi ottaa paitaa pois, aurinko löyhytteli lämpimiä kosketuksia keholle. Sven pani kummempia miettimättä kätensä housuihin. Käsi tapasi lämpimän löysän kalun. Sven hieroi kiveksiään. Ne olivat kuumat, ehkä hiukan nihkeät. Svenin mieleen palasi toissapäiväinen tapahtuma saunan pukuhuoneessa. Sven istui kivellä suu hölmösti raollaan, unohti katseensa veden liikehdintään ja muisteli Niinan ja Niilon touhuja pukuhuoneen suojissa. Miltäköhän heistä tuntui, kun hän silloin katsoi tuota hurjastelua, Sven mietti. Ei se ainakaan heitä häirinnyt. Niilo oli sataprosenttisen keskittynyt. Miten hän pystyi moiseen, Sven kiusaantui. Kai Niina ymmärsi, että hän oli Niilolle pelkkää seksiä. Pystyisivätkö he mitenkään rakentamaan mahdollisesta suhteestaan mitään tuollaisen asetelman ja vallattoman hurjastelun varjossa. Sven muisti Niinan ilmeen, kun tämä oli ilmeisesti saanut Sven mietiskeli, uumoili ja aprikoi. Oli välillä ajattelematta, hetken taas pohti, ennen kuin jälleen unohti ja katsoi vain eteensä veden liikkeeseen. Vesi liikkui ja teki hienoja muotoja pintaan, oikeita lämpimän kauniita kuvajaisia. Tuossa on kaunis nainen, tuossa taas linnanisäntä, nyt hevosella prinssi jo saapuu, ja mitä vielä
Avasin reisiäni ja opettaja tuijotti hänen eteensä avautuvaa näkymää. Hame oli reisieni levityksen myötä noussut Menin makaamaan pöydälle ja toivoin ettei opettaja olisi kauhean väkivaltainen. Avasin jalkojani lisää ja hän siirtyi lähemmäs pilluani. Pian tunsin kuinka hän alkoi hieroa klitoristani kiivaaseen tahtiin. Huokailin ja olin taas aivan kiimoissani. Pian tunsin kuinka tekokulli painautui minua vasten ja hivuttautui sisääni. Huokailin pitkän kullin mennessä yhä syvemmälle minuun. Tunsin olevani täynnä mutta silti rehtori hivutti sitä hiljalleen syvemmälle minuun.
Opettaja suorastaan heitti minut lattialle, otti hiuksistani kiinni ja työnsi kullinsa syvälle kurkkuuni. Meinasin oksentaa mutta opettaja ei välittänyt vaan nussi minua suuhun todella lujaa. Pian hänen kullinsa turposi suussani. Ei kulunut kauaa kun hänen spermansa oli suussani. Hän veteli kulliaan vielä pari kertaa kunnes vetäytyi suustani. Hän nosti päätäni ylöspäin ja käski minun niellä kaikki. Nielin kaiken sperman. Sperma maistui aivan suolaisen ja makean sekoitukselle, oikeastaan aika hyvälle. Sen jälkeen opettaja käski minun lähteä kotiin.
ylöspäin niin että opettaja näki minun pilluni kokonaan. Pilluni oli hieman turvonnut ja todella märkä. Opettaja hiveli taas reisiäni ja tunsin kuinka tulin vielä märemmäksi hänen katseestaan ja kosketuksestaan. Pian hän otti Hän käski kovalla äänellä. Sormet venyttivät pilluani todella paljon mutta pian ne olivat kadonneet sisältäni. Katsoin opettajaan joka alkoi penkoa laukkuaan. Huomasin että hän oli avannut sepaluksensa ja sieltä tuli ylväänä seisten ulos hänen suuri kyrpänsä. Pian hän nousi ylös ja näin hänen kädessään hänen omaa kulliaan pienemmän mutta paljon pidemmän vibraattorin. Huokaisin yllätyksestä ja katsoin häneen hämmästyneenä kätensä pois reideltäni ja repäisi napitettavan paitani auki, niin että napit lensivät pitkin lattiaa. Älähdin yllätyksestä ja hän alkoi kouria rintojani rintaliivien läpi todella kovakouraisesti. Pian hän otti laatikostaan sakset. tajusin että hän aikoi saksia rintaliivini pois päältä
tarkkaili puista pöytää, joka oli kantanut tuon hurjan tiimellyksen. Oli Niilon käyttämä kondomi sentään pöydältä korjattu. Nopeasti Sven muisti tilanteen, kuinka Niilo veti voimakkaasti kondomin kalultaan ja päättäväisesti jatkoi toimitustaan. Mitäköhän tuo mahtoi silloin ajatella, Sven mietti. Sven lisäsi puita kiukaan alle ja kuuli, kuinka ooppeli kössähti pihaan. Sven asteli tervehtimään Niiloa ja nuoret miehet vaihtoivat kuulumiset ja Niilo alkoi kertoilla kyläreissustaan ja sinnittelystään ooppelin ratissa. Niina nojaili tuvan kaiteella ja tyytyi kuuntelemaan tarinointia.
Sven oli käynyt saunassa, löylyt olivat maistuneet, alkoi tulla hämärää. Niilo mietti saunaan menoa heitellessään tikka mökin seinustalla. Niina tunsi olevansa kylpemistä vailla ja riensi saunaan pyyhe kiedottuna ympärilleen. Niinalla oli violä paksusankaiset lukulasit päässä. Svenin mielestä näky oli huvittava, ehkä vähän seksikäskin. Muista ottaa lasit pois päästä, Sven vinkkasi. Niina vinkkasi jotain ja naurahti päälle. Sven ja Niilo päättivät ryhtyä tikanheittokisaan, Niilo oli eri tarkka tikan nakkaaja, voittajamiehiä tuossa lajissa. Kymmenien heittokimaroiden jälkeen Niilo oli selättänyt vastustajansa. Sven sätti kilvan tulosta ja soimasi tuuriaan. Päätettiin läksiä sisään tupaan parille oluelle. Katsottiin televisiota ja otettiin toisetkin. Pian Niilo totesi, että saattaisi olla saunan tarpeessa sittenkin, voisipa hän samalla kiikuttaa Niinallekin oluen, saattoi tyttökin maistaa pullollisen kylpynsä päätteeksi. Niilo riisui vaatteitaan vähemmäksi. Sven vilkaisi Riisuutuvaa Niiloa. Nuorimies oli ruskettunut kummasti. Vartalo tosiaan oli runsasmuotoinen ja iso; ei ihme, että naiset ihastuivat kaveriin, Sven punnitsi. Niilo otti nopeasti kaksi olutta mukaansa ja läksi reippaasti saunalle päin. Sven jäi katsomaan ikkunaan ja pysähtyi mietteisiinsä.
Puoli tuntia oli kulunut, Niina oli varmaan jäänyt vielä Niilon kanssa löylyihin, Sven mietti, ja katsahti taas mietteissään saunallaukon reunoille. Niilo hieroi jotain mahtavaan mulkkuunsa ja Niina odotti äänettömänä kosketellen klitoristaan. Niilo oli saanut Niinan suostuteltua anaaliseksiin. Niilo palasi Niinan taakse ja työnsi varovasti mulkkunsa sisään. Paljaalla kalullaan tuo iso lihaksikas nuorimies alkoi naida Niinaa perseeseen. aih .aa.aa.aaa.aa.aaa.aaiii.uuu.a, Niina äänteli joka työnnöllä. Aiiiiii!!.aa.aaaa.aa, välillä Niina kiljahti työnnön voimasta, mutta taas pian voihki hiljempaa. Niilon pallit heiluivat turpeina panon tahtiin, litistyivät ja muuttivat veikeästi muotoaan painautuessaan vasten Niinan pakaroita. Pian Niilo otti mulkkunsa pois ja Niina kääntyi istumaan penkille arastellen pyllyään ja peräaukon aluetta.
Niilo veti käteen ja sopersi jotain Niinalle. Niina sanoi jotain takaisin ja pian hän otti Niilon ison mulkun suuhunsa. Niina pumppasi Niilon lämmintä, sykkivää, Niinan peräaukkoa höylännyttä kalua. Niilo veti kalun opis Niinan suusta, urvahti voimakkaasti ja veteli pallit lätisten. Sperma lensi Niinan rinnoille, Niina e. Sven ajatteli ottaa mukaansa pari olutta ja mennä moikkaamaan saunojia. Tuumasta toimeen, hän ajatteli. Mitäs jos he ovatkin taas keksineet jotakin, Sven mietti. No täytyy vaikka vilasta ikkunasta ensin, hän päätti. Paksulankkuisen seinän läpi kuului kumeaa ääntä. Ah.aih.aih.aaahh.aa.oota.aiih.
katsastaa lähiympäristön marjapaikat. Olipa rouvalla oikein pikku pääläri mukana. Alma oli käveleskellyt parin paikan ohi ja tutkiskellut tienoota. Nyt hän saapui samaisen polun johdattamana rantaan, joka saattoi myös Svenin tämänhetkisille sijoilleen. Alma näki rinteestä, että nuori mies siellä istuskelee rantakivellä ja tunnisti kaverin pian naapurin Sveniksi. Alma jo meinasi askeltaa tervehtimään, kunnes huomasi millaista aamupäivän ohjelmaa Sven oli itselleen keksinyt. Nuorimieshän siellä tekee hyvää itselleen, runkkailee reippaasti rantakivellä. Alma hölmistyi, hiukan säikähti ja siirtyi mättäiden suojiin. Almaa alkoi huvittaa, jopa kävi pojan käsi, voi sitä nuoruuden viriiliyttä ja huumaa.
Jokin sai Alman jäämään tuon mättään suojiin katsomaan, kuinka nuori mies helpotti elämänmakuista kutinaa haaroistaan. Almaa huvitti, nauru meinasi rouvalta karata ryöpsähdyksinä, mutta hän painoi päätään alas, katsoi tiukasti varvikkoon ja hillitsi huvituksen sisäänsä. Alma painautui tiukemmin piilosille mättään suojiin, kun yhtäkkiä Sven nousi polvilleen ja. Alma katsoi sileätä kiven kohtaa, johon suurin osa Svenin siemennesteestä oli lentänyt. Alma ei ajatellut kummempia, hänet valtasi vain suunnaton uteliaisuus ja jokin sanoinkuvaamaton himo. Hän sipaisi spermaa kiveltä sormelleen ja varovasti vei sormen suuhun. Tältäkö se maistui, Alma mietti. Hän maisteli suussaan nuoren elinvoimaisen miehen siemennestettä. Spermalta se maistui, Alma totesi. Häntä alkoi haluttaa, voisiko hän jotakin tehdä tuon nuoren miehen kanssa. Kehtaisiko hän ehdottaa tälle jotakin. Olisi se vain mukava pitkästä aikaa vain vaikka suulla tuollainen nuorimies tyydyttää, Alma mietiskeli ja verkkain askelin käpeksi ylös rinnettä.
Sven saapui reippain askelin mökin pihamaan sivustaan ja totesi, että auto, vanha kunnon ooppeli, oli läksinyt matkoihinsa. Sven meni sisälle tupaan, ovi oli sentään auki. Niina istui puisella jakkaralla pöydän ääressä ja luki lehteä. Ai, moi. Missäs sinä olit? Me keitettiin ja juotiin kahvit jo. Niilo meni käymään kylällä, Niina tiedotti. Mahtaako ooppeli kestä perille asti. jää varmaan välille, en ainakaan veteli ikään kuin vasten kiveä. Alma katsoi, kuinka Sven vatkasi mulkkuaan pallien heiluessa käden mukaan. Pian Sven jäi puristamaan mulkkuaan sen juuresta ja vetely keskeytyi. Kevyt, vetinen esisperma tirskahti terskan suulta, ja nopeasti Sven alkoi vedellä rajusti erektion huipussa sykkivää mulkkuaan. Sperma hyppelehti vallattomasti rantakivelle, Sven veteli
käteeni. Nuolin sitä ja kiusoittelin Jarmoa ja itseäni. Pian työnsin sen kuitenkin sisälleni ja aloin naimaan sillä itseäni. Jarmo ei halunnut missata mitään vaan yritti jopa olla räpäyttelemättä silmiään, ettei mitään vaan jäisi näkemättä. Pian sain orgasmini ja pidin normaalia kovempaa meteliä jo Jarmon kiihottamiseksi. Vedin dildon ulos pillustani ja työnsin sen suuhuni. Jarmo yllättyi ja jätti runkkaamisen hetkeksi. Katseeni kääntyi hänen 18 sentin kaluunsa ja äkkiä halusin koskettaa sitä.
Nousin sängyltä ja menin hänen luokseen. Hän ei tiennyt mitä sanoa ja jäi vain hiljaa odottamaan mitä seuraavaksi tapahtuisi. Laskeuduin polvilleni nojatuolin, jossa Jarmo istui, eteen. Otin tuon kyrvän käteeni ja vedin esinahkaa pari kertaa edes takaisin. Katsoin Jarmoa silmiin, kuin saadakseni hyväksynnän. Otin hänen kalunsa lähellä huuliani ja tutkin sen muotoja kielelläni. Tämä oli selvästi uusi kokemus Jarmolle ja pian hän sanoikin: - Sitä ei ole koskaan kukaan ottanut suuhunsa. Meillä ei vaimon kanssa sellaista ikinä harrasteta. Oletko ihan varma että haluat tehdä tämän? Nyökkäsin ja sanoin ettei ole mitään hätää. Hän nousi tuolista seisomaan ja minä jäin polvilleni lattialle. Otin hänen kalunsa suuhuni ja imaisin. Jarmo myhäili jännittyneenä ja nautiskeli. Itselleni suihinotto ei ollut mikään uusi kokemus, olinhan seurustellut edellisen kundikaverini kanssa puolisen vuotta.
Imin hänen kaluaan antaumuksella. Pian hän otti päästäni kiinni ja painoi sitä hellästi itseään vasten. Liikutin päätäni edestakaisin hänen kyrpänsä suussani ja hän aloi pian työntelemään itse suuhuni. Imin häntä niin hyvin kuin osasin, eikä mennyt aikaakaan, kun hän ilmoitti, ettei enää pysty pidättelemään. Hän ilmeisesti odotti että halusin hänen laukeavan johonkin muualle, kun hänen ilmeensä oli kovin kysyvä. Äkkiä hän kuitenkin ymmärsi aikeeni. Jatkoin imemistä kunnes spermaa alkoi sykähdyksittäin ryöpytä suuhuni. Tämä oli minulle tuttua puuhaa ja nieleskelin. Hän oli kuitenkin ilmeisesti ollut kauan pussejaan tyhjentämättä, joten sitä pääsi valumaan myös huulieni välistä. Kun se loppui, Jarmo vetäytyi minusta ja kävi sängylle makaamaan ja huohottamaan. Minä tein samoin. Hän kiitteli kovasti ja kertoi ettei ollut ikinä kokenut mitään sellaista.
Lisätietoja aiheesta EROTIIKKA PORNOKUVIA SEKSIFILMI PK-SEURAAKlikkaa tästä: |